1530700.jpg

Tähän voi upottaa viimeiset mustikat pakkasesta, jos niitä vielä jollain on riesaksi asti- suosittelen!

Nyt silti tarvii marmattaa että olihan hankala kuvauskohde! Ei mitenkäänpäin saanut kunnon kuvaa otettua, aina tuo kiille kiilsi niin että silmiin sattui. Noh, tämän parempaa otosta ei tullut, mutta kakku on mainionmakuinen ja nopeatekoinen. Pohjaksi voit tehdä joko ihan kääretorttupohjan jonka leikkaat passelin kokoiseksi (näin siis kevyempi vaihtoehto) tai sitten keksi/rasvasekoitus. Tässä nyt keksirasva pohjana, koska en olisi ehtinyt kärräriä tekemään. Idean löysin Maku-lehdestä, tein vaan oman variaation saatavilla olevista aineksista. Ohjeessa suositellaan tuoreita mustikoita, tähän aikaanhan niitä ei oo kuin pakkasessa, hyvin onnistui näinkin vaikkei ihan yhtä kaunista tullutkaan kuin olisi tuoreusta tullut! Tämä kakku sopisi hyvin myös äitienpäiväpöytään jos ei ehdi tai jaksa vääntää täyskäriä, maistuva vaihtoehto :)

Täyte:

200 g vanilijatuorejuustoa

1 prk Danone mustikkajogurttia

1 prk Danone mansikkajogurttia

2 dl mustikoita

2-3 tl vanilijasokeria

1 prk flora vispiä

6 liivatelehteä + laimentamatonta mansikkamehua vajaa puoli dl

Päälle:

Mustikoita

2 dl marjamehua

1 dl hyytelösokeria

koristesydämiä