Kaupassa oli niin hyviksen näköisiä kotimaisia manssuja, että matkaan lähti, ja tyttöjen toiveesta myös vattuja vaikka olivatkin Portugalilaisia.. Niistä piti jottain herkkua keksiä ja saaha suut makiaks niin päätin sitte tortun pyöräyttää ja aika kosteahan siitä tuli ;D

Pohja on perinteinen muropohja, 150 g margariinia, 1 dl sokeria, 1 muna, 3,5 dl vehnäjauhoja ja 1 tl leivinjauhetta. Pohjaa paistoin uunin keskitasolla 200 asteessa noin. 35 minsaa. Kun pohja vähän jähähti kostutin sen vanilijamammalla. Sitten sipaisin pintaan kuningatarhilloa ja sen päälle vanilijavanukasta. Sitten vielä flora vispiä vanilijasokrulla ja tomusokrulla maustettuna, johon lisäsin puoli prk mascarponejuustoa. Sitten päälle vain tuoreet marjat ja koristeeksi pari omenankukkaa. Oli kyllä herkullista ja ihan omalla väellä viikonlopun aikana tuhottiin tämä torttu :) Sitä vain ihmettelin, että onkohan mulla mennyt jottain ohi tässä leivontapaussia pitäessä, kun oon viime aikoina tehnyt täytekakut vispikermasta, niin mitenkähän tuon flora vispin koostumus oli ihan muuttunut? Se oli kyllä melkosen paksua mömmöä kun kaadoin kulhoon, ihankuin olisi jo osittain vatkaantunut, siis yllättävän paksua. Onkohan tää ihan normaalia???