Johan oli taas viikonloppu. Ei she mittään. Pää on niiin tyhjä että miten lie osaan ees sanoja muodostaa. Perjantaina käytiin tyttöjen kans rimpsalla, siis minä ja kaksi muuta ihanaista ;) Viimeksi olinki ollut 30-vee synttäreilläni maaliskuussa, että ei tässä nyt oo alettu hulluna ravaamaan. Mieskään kun ei asiasta kovin pahana ollut, niin hyvillä mielin sai lähtä. MUTTA. On nuo vauvat vaan aika ovelia. Miten VOI olla mahollista, että kun äiti on johonki lähössä, niin ne kehittää jonku ihmeellisen huutokohtauksen mikä ei ota laantuakseen?? Oikeesti, olin jo perumassa koko hommaa, kun toinen parkuu kipuitkua vartin putkeen, mitä ei oo kyllä kovin useesti tehnyt. No, suppoa pemppuun ja nestemäistä kipulääkettä pari milliä kaveriksi. Huuto loppui vartin päästä (mikäs lääke niin nopsaan vaikuttaa vai vaikuttaako?)ja poika oli kuin ei mitään. Pikkusen ensin oli semmonen olo, että oonko nyt huono äiti jos lähenki, että jos se vaikka alkaa huutaan uudelleen ja tulee tosi kippeeksi yön aikana. Juu onhan lapsella isikin, mutta iskäki oli väsynyt kun tuli suoraan töistä ja akka heti painumassa johonki.

Menin kuitenkin, kun oli mahollista ja ihan pakko päästä kattoon JuhaTapiota, ei se täällä tuhka tiheään ravaa. Yö oli kotona mennyt hyvin, lapset ja iski nukkuneet mainiosti ja meillä naisilla oli kans hauskaa. Keikka oli ihana ja laulaja etenki, pari vuolasta kyyneltä piti vuodattaa kun rouva vähän eläytyi piisien sanoihin... Mutta onneksi tuli lähettyä, ois jäänyt kyllä kaiveleen jos en ois menny.

Voi jehna vaan sitä päänsärkyä mikä aamulla oli, tuntui että ei tästä selviä!! Tukka haisi tupakalle, yäääks ja ihosta huokui mitä lie haikuja, hyppsss. No, ihana mies antoi jotain kunnon lääkettä ja pää asettui, hommas mummon kattoon lapsia kun ite lähti maalaustalkoisiin että emäntä saapi toipua rauhassa yöllisestä seikkailusta. Mukavata!

Mutta voi että piti yöllä kotiin tullessa nauraa ääneen omille jaloille, olihan ne mageen näköset! Synttäreilläin sain kehitettyä jalan syrjään verirakkulan tms, joka nyt oli irronnu puoliksi. Se lepatti siin' kintussa joka oli siitä ympäriltä hiertynyt aika pahasti. Toisen jalan syrjäki oli kärsinyt ja punanen, ja varpaanvälit oli täynnä mustaa sukkanöyhtää. Kuvan paikka melkein ois ollu, mutta siinä tinas.....eiku tilassa, öh, väsymys siis, ei ois tainnu kuvaaminen oikeen onnistua. Sainpas hyvät naurut, onneksi ei tenavat heränneet, eikä mies, se ois kyllä hulluna pitäny, eikä vallan väärässäkään ois ollu... :9

Päivä meni kivasti, oli ihana ilma ja ulkoiltiin kovasti tenavien kanssa. Tein hyvät pöperöt ja jälkkärit, sain kuvattuakin vaan en muistanu tyhjätä kuvia joten kamera nyt isin kanssa Hesassa ja plogin teko ei juuri etene. Illalla saunareissulla innostuin pesemään saunan katosta lattiaan ja samoin pesuhuoneen, oli niin paskasta ja hyi että, ei kannattes pitää kovin pitkiä pesuvälejä niin ois vähän helpompaa tuo jynssääminen. Meillä on perinteisesti tuon osaston siivouksesta isi huolehtinut, ja tehnyt varmaan pikkusen sinnepäin... Ainakin itestä tuntui että ihan joka paikkaa ei oltu varmaan herran vuosiin pesty. Osasta pesuhuoneen seiniä valui mustaa vettä, joten kaiketi oli ainakin aikaa vierähtänyt perusteellisesta pesusta. Tuli kanssa muutamia juttuja mieleen, että mikä siinä on niin vaikeeta hankkia allaskaappia tuohon pesuhuoneen pikkualtaaseen. Ei oo kovin mukavan näköistä kun putket lösöttää näkösällä, ja saunajakkara toimittaa pesuainepurkkien säilytyspaikkaa........................ Jotain tarttis tehhä.

Eilen oli taas kivvaa! Illalla oli vaatekutsuille meno, ja lupasin siskoa jeesata ja leipasta jotain kun hällä meinas aikataulut tökkiä. Oli vaan niin ihku ilma ja mies maisemissa, että läksin koiruuden kanssa pitkälle lenkille. Meinasin, että ei siinä leipomisessa niin kauan mee. Juu vaan kiire tuli kun piti tukka laittaa ja meikatakin ja käyä pesulla ja laittaa tytöt ja ruokaa ja ne hommat... Miksi sitä ei ikinä tajua, aina pitää luulla itestään ihan liikoja???

Brita-tortun ajattelin tekasta, jota en koskaan ollu tehnyt ennen. Kaverille, jolta sain reseptin sitte soittelin ja kyselin neuvoja kesken tekemisen. Joo, taikina oli namia ja onnistui, kuten myös marenki. Uunissa paistoin ja otin pois komeuden, joka olikin hyvännäköistä. Sitten kylmässä jähyttelin, kun se olisi helpompaa leikata kahtia. Sepäs sitte ei ollutkaan enää kovin helppoa. Itse asiassa se oli ihan kamalaa.. Miten lie, mutta mun mielestä kakku vaikutti raa'alta. Se ei ottanu irrotakseen leivinpaperista. Sain sen justiin kahtia, mutta marenki meinas jo siinä vaiheessa tykätä kyttyrää. Noh, arvelin että se onnistuu kuitenki, mutta toisen osan irrottaminen paperista ei onnistunut, marenki hajalla ja pohjaki yritti repeentyä. Siinä sitte soitin ja huusin apua kaverilta, jolta sain ihan hyviä neuvoja mutta räppäkäpälänä onnistuin kuitenki muussaamaan sen toisen palan. Täräytin sen pohjan ylösalaisin, revin leivinpaprun pois kosteasta pohjasta (raa'asta luulin) ja koitin saaha palan toisen päälle huonolla menestyksellä. Sehän meni kahtia, joten sitten vaan palat päälle. Näky ei kyllä silmiä hivellyt, lähinnä itkin kauhusta!! Sen siitä saa kun alkaa söhertään kokeilematta uutta juttua´... Mutta en voinut tajuta että ongelmia tulee kasausvaiheessa kun se muuten oli niin vaivaton juttu. Ei auttanut kun lätkiä kermavaahtoa reilulla kädellä myös päälle, ja koristella mustikoilla kun ei kiireessä muutakaan kyennyt keksimään. Ei se kakku pahalta näyttänyt sitten enää, mutta makuahan minä pelkäsinkin. Varmasti on raaka marenki ja pohjataikina ihananmakuista!! Keksit sain jotenki paistettua (no, puolet taikinasta jäi ootteleen tätä päivää) siinä sivussa, ja aattelin, että ne pelastaa tilanteen jos se torttu on ihan peeseestä.

Meinasin jättää koko tortun kotia, niin paljon harmitti ja pelotti se maku, en ehtinyt koemaistaa kun tuli niin kauhee hoppu ja meikinki laitoin minuutissa ja sen oli näköinen naamaki, että olikohan vähä roiskunut taikinaa naamallekin ja sormenpäät ihan sinisenä mustikoista.. Hieno nainen :O Joo. Vein kuitenki tortun, mutta varoittelin hiljaa tuttuja olemasta sekaantumatta kakkuun. Siskoni onneksi koemaistoi kakkua ja kehui kovasti, uskaltauduin maistamaan itekkin ja ei se hullumpaa ollutkaan. Loppujen lopuksi kaikki meni siis ihan okei, maistui kaikille vaikka näyttikin ihan joltain muulta kuin miltä piti. Ens kerralla oon viisaampi (äiti tilasi samanlaisen tortun äitienpäiväksi, ja hänen maku on aika nirso, joten vissiin se oli sit ihan hyvää) ja paistan pohjaa vähän kauemmin kuin mitä ohjeessa sanotaan, ja irrotan pohjan haaleana ettei pääse takertuun paperiin tuolla lailla. Olin kuitenkin tästä tohinasta niin poikki, että en paljo jaksanu vaatteita katella, ostin hupparin ja topin vaikka sanoinki etten oikeestaan tarvis mitään yläosia. Vaan en jaksanu alkaa housuja ees kokeileen.

Huuhaa hutinaa, tämä päivä meni kans joutuin, liiankin. Esikoisen kerhopäivä meinas unohtua kun sain rapsuttaa pihalla kukkapenkkejä ihanassa auringonpaisteessa, taas tuli kiire ja paniikki kun piti alkaa vielä munakasta paistamaan ennen lähtöä. Koko päivä yhtä sutakkaa. Ja huomenna eskariin tutustumispäivä, äitiä tuppaa jänskättään tyttöä enempi. Hurjan äkkiä se tuo koulutie lapsilla alkaa, toinen on vielä niin pikkanen!