Kyllä se tästä! Eilen vietin vappua töissä. Olihan se taas melkosta sutinaa ja pikkusen tuli takki tyhjäksi. Illalla en millään saanut unta kun työkuviot pyöri mielessä, ja varsinkin se, että muistinko tehä kaikki mitä pitikin. On se vaan kummallinen tuo ihmisen mieli, että vaikka ois kuinka poikki niin ei pysty heti asettuun kun tulee kotiin, saati että sais unen päästä kiinni. Unikin on sellaista valpasta, koko ajan on vähän niinku varpeillaan jos vaikka puhelin sois (vaikka ois äänettömälläkin??). No, nyt sen sitte taas ropassaan tuntee, tää päivä meni kyllä ihan reisille tai johonki. En saanu aikaan paljo mitään mitä ois haluttanut. Ja kaiken lisäksi koko ajan oli semmonen olo, että taju lähtee, huimaa ja pökerryttää. Ei kait mulla vaan oo heti jotain verenpainetta tai muuta ku töihin menee?? Toivottavasti ei! Muuten tulee rankkaa.

Onneksi illalla muistin, että hiisi sehän on huomenna tytön nimpparit. En ollut hommannut mitään lahjaakaan, kun en tosiaan tajunnut että se tulee niin pian vapun jälkeen tää nimpparihomma. Ja kun sitä vasta mietin niin elettiin jotain huhtikuun puoliväliä, ja silti tuntui nyt että se oli ihan vasta kun sitä mietin. Aika-kulta menee niin älyttömää kyytiä että ei pysy kyllä perässä-oikeesti, tietääkö kukaan mihin nää päivät häviää??? Noo, onneksi ehdin kipaista kioskin kautta töistä lähtiessäni, työkaveri oli niin kiltti että päästi munt vähän aiemmin että juuri kerkesin pikkupakun hakaista. Olihan se likka mielissään, kun ei ite muistanut ollenkaan että on nimpparit. Yllätyksethän ne parhaita on, varsinki viisvuotiaan elämässä. Saapa nähdä milloin taas työkutsua kuuluu, siihen asti koitan saada näitä kotihommia alta pois ja ne ikkunat pestä piiikkuhilijaa!!( ei mitään paineita eikä ressiä, kohta siitepöly lentää, mitä niitä kannattaa pestäkkään ennenku syksyllä ;)