Ollaan aika tuoreita koiranomistajia. Viime kesänä mieheni teki mulle aikamoiset temput. Puhui pitkin kevättä kuinka kivaa olisi jos ois vahtikoira talossa, ja kyseli varovasti minunkin kantaa asiaan (oho). Sanoin sitten aika kärkkäästi ja useaan eri otteeseen, että en kaipaa lisätöitä kun vauvakin on tulossa. Ja että kukahan se sitä sitten ruokkii ja käyttää lenkillä. Mies tietysti että hän, kukapas muu. Ja taas esitin pari oikein hyvää vastalausetta, kuten että millä ajalla aattelit kun oot aina töissä jne.

No, eräänä nättinä päivänä mies alkaa porista, että naapurissa ois koira. Ja että se koira joudutaan lopettamaan jos ei sille löydy hyvää kotia.( Hirveen ovelaa, tämähän kyllä osuu ja uppoaa mun herkkään puoleeni...) No, en vieläkään kauheesti innostunut, mutta sanoin, että jos vaikka käytäisiin sitä joku päivä katsomassa, ja että mitään kauhean suurta koiraa on turha kuvitellakaan. Seuraavana päivänä mies aikoi käydä hakemassa mun vanhemmilta kopin 'varmuuden vuoksi', että jos vaikka ihastuisinkin siihen koiraan. Taas koitin esittää vastalauseita mutta ne meni jo ihan kuuroille korville. Ja eipäs mennyt montaa tuntia kun mieheni huristeli kotiin koirankoppi lavaauton perässä ja koira etupenkillä. Minä ihmeissäni että miten tuo nyt tuossa on, koira??? Mies vaan tuumi että sanoppas päivää, tässä on MEIDÄN Rölli. Justiin. Se siitä kattomisesta ja miettimisestä. Siinä oli nyt koira. Ja koiralla koppi. Mitäpä sitä muuta tarvitaankaan?

 

535212.jpg

Tämännäköinen veijari siis tuli meille, ja pakko myöntää, että sulatti sydämet alta aikayksikön. Se mikä oli tärkeintä, eli kiltteys ja lapsiystävällisyys olivat tässä koirassa niin vahvasti esillä, että perheemme sai loistavan, uuden perheenjäsenen.