No niin! Melkein kannatti tehä viikonloppusuunnitelmia. Sen siitä sitten saa... Olin aikonut keskittää energiani vieraisiin ja heidän kestittämiseen, ja tietenkin äitienpäiväkakkuihin/leivonnaisiin. Nyt keskitän kuitenki kaiken tarmoni iltavuoroihin! Huhhuh, on se vaan rankkaa! Ja toisaalta ihmeen ihanaa. Ei voi ihminen ymmärtää, että päivä menee niin äkkiä. Yks vaivainen silmänräpäys ja se on ohi. Aamulla kun kymmenen aikaan soitettiin töihin ihmettelin miksi kummassa oon tähän souviin ryhtynyt. Onko se tosiaan rahasta kiinni?? Kiireessä koitin ruokkia ipanat, nukuttaa juniorin, tehä ruokaa, siivota keittiön, laittaa pyykit kuivumaan, pestä vessan, syyä ite ja pakata ukkelin kassin jne jne. Joutua töihin kahessa tunnissa.. Joo-o. Oli aika nihkee olo kun pääsin vihdoin työmaalle, vaikka siitähän se ravi vasta alkoi. MIKSI? Oi miksi tähän ryhdyin??

Kun on saanut aina yhen työpäivän pulkkaan niin sitä on melko puhki. Ajatus vaan ei ota asettuakseen. Ajelin töistä kotiin ja ambulanssi ajoi vastaan pillit päällä. Eka ajatus oli, että mitähän oon unohtanut, apua!! Kelaan mielessäni koko illan pikakelauksella, että oonhan varmasti muistanut tehä kaiken mitä pitikin. Kyllä se siitä sitten mieli rauhottuu. Jos muistaa että on muistanut.

Meinasin säikähtää tuossa kun tein lähtöä kotiin. Olin menossa autoon ja kaivelin taskuja, että missäs ne autonavaimet. Eipäs ollut missään. Katahdin autoon, ja joo-o, siellähän ne oli pelkääjänpaikalla. Ja myös auton vara-avaimet oli sisällä autossa, kun kotoa lähtiessä ne nappasin mukaan kun en muistanut missä oikeet oli. Oikeet oli ovessa ja otin nekin ja unohin sitte kiireessä viiä vara-avaimet takasi kaappiin. Tuli hirviä hätä ja ehin jo haukkua itteni monta kertaa ennenku tajusin, että miten oisin saanut ovet lukkoon kun kerta avaimet on auton sisällä. Että oiskohan nuo ovet mahollisesti auki. Hohhoijjaa. Olihan ne. Sitte piti haukkua itteeni uudemman kerran, että mitä ois voinu tapahtua jos joku ois kämmini huomannu. No onneksi tällä kertaa selvisin vaan pienellä sydämen tykytyksellä.

Kyllä tää työssäkäynti on antoisaa. Ensinnäki kalorit kuluu, on niin kiire ettei ehi syyä mussuttaa koko aikaa. Ei ehi leipoa kotona ennen töihinmenoa niin ei oo illalla kun tulee kotiin mitään mitä mussuttaa. Ja toisekseen, kyllä tää pistää kotona harmaantuneet aivosolut liikkeelle, muistiharjoittelu tekee hyvää tällaselle ylikolmikymppiselle dementikonalulle. Oikeesti ei oo yhtään leikinlaskun asia kun tuotakin vikaa suvussa kulkee, mut välillä tuntuu, että jos se alkaakin oireilla meikäläisellä ekstra-aikasin. Tai sitte oon vaan vähän pikkusen hajamielinen. Kolmanneksi ei tarvitte huolehtia kotitöistä, kun niitä ei ehi kukaan tekemään. Palkkaan itteni sitte vapaalla töihin tänne. Hmhh.

Juu voi olla että ei ploki tässä ihan hetkeen etene. Ainakaan tuolla leivontapuolella, kokkauksetki on sen verran pikaruokaluokkaa varmaan ettei paljon kehtaa täällä mainostaa ;)